Aramis pudisti väsynyttä päätänsä.
"Katsokaa noita pilviä, jotka kiitävät taivaalla, — pääskysiä, jotka halkovat ilmaa: d'Artagnan joutuu nopeammin kuin pilvet ja linnut; d'Artagnan on kuin tuuli, joka niitä kuljettaa."
"Mitä joutavia!"
"Sanon teille, että se mies on jotenkuten yli-ihminen; hän on minun ikäiseni, ja minä olen tuntenut hänet viisineljättä vuotta."
"No niin?"
"Kuulkaahan laskelmani: lähetin herra du Vallonin matkalle luoksenne kello kahden aikaan yöllä; herra du Vallon sai kahdeksan tunnin etumatkan minusta. Milloin hän tuli perille?"
"Noin neljä tuntia sitten."
"Siitä näette itse, minä siis voitin neljä tuntia hänen ratsastukseensa verraten, ja herra du Vallon on kuitenkin niin hurja menijä, että hän ajoi kuoliaaksi kahdeksan hevosta, joiden raadot näin tien varressa. Minua kiidättivät kyytihevoset viidenkymmenen lieuen taipaleen, mutta minä poden nivelsärkyä, rakkokiviä ja ties mitä kaikkea, niin että sellaiset ponnistukset menehdyttävät minut. Minun täytyi laskeutua ratsailta Toursissa; sitten matkustin vaunuissa, heittelehtien puolikuolleena ajoneuvojen seinämiin ja selkämykseen milloin oikein päin, milloin nurin kääntyneenä, aina neljän huiman hevosen täydessä nelistyksessä, ja siten saavuin tänne, saavuin neljä tuntia voitolla du Vallonista. Mutta ottakaa huomioon, että d'Artagnan ei paina kolmea sentneriä, kuten du Vallon, d'Artagnanilla ei ole nivelkolotusta eikä kivitautia kuten minulla, ja hän ei ole ratsastaja, vaan ilmetty kentauri. Houkuttelin hänet vielä poikkeamaan Belle-Islelle ennen kuin lähdin Pariisiin, mutta vaikka siten sainkin kymmenen tunnin etumatkan, päätyy hän varmasti tänne vain kaksi tuntia myöhemmin kuin minä."
"Mutta sattuuhan vastuksia…"
"Hänelle eivät sattumat merkitse mitään."