"Herra d'Herblay, te tiedätte, että jokainen sananne on siemen, joka itää mielessäni; lähden Louvreen."
"Nyt heti, eikö niin?"
"Tahdon ainoastaan vaihtaa pukua."
"Ottakaa huomioon, ettei d'Artagnanin tarvitse tulla Saint-Mandén kautta; hän suuntaa kulkunsa suoraa päätä Louvreen. Se vähentää tunnin siitä ajasta, mikä meillä on vielä jäljellä."
"D'Artagnanilla saattaa olla kaikki muut edut, mutta ei minun englantilaisia hevosiani; olen Louvressa viidenkolmatta minuutin kuluttua."
Ja sekuntiakaan menettämättä Fouquet antoi lähtökäskyn. Aramis ennätti vain virkkaa hänelle vielä:
"Tulkaa takaisin yhtä joutuisasti kuin menettekin, sillä minä odotan teitä kärsimättömästi."
Viisi minuuttia myöhemmin kiidätti virma valjakko yli-ntendenttiä
Pariisiin päin.
Sillaikaa Aramis tahtoi ottaa selon siitä huoneesta, jossa Portos lepäsi. Mutta jo Fouquetin työhuoneen ovella hänet tapasi syleiltäväkseen Pélisson, joka oli kuullut hänen saapumisestaan ja rientänyt toimistosta puhuttelemaan häntä. Aramis vastaanotti nämä yhtä kunnioittavat kuin sydämmellisetkin kohteliaisuudenosoitukset sillä ystävällisellä arvokkuudella, jonka hän niin hyvin osasi omaksua, mutta äkkiä suoristautuen portaiden juurella hän kysyi: "Mitä kuulenkaan tuolta ylhäältä?"
Välikerrasta tosiaan kaikui kumeata möryä kuin nälkäisen tiikerin tai maltittoman jalopeuran ärjyntänä.