"Totisesti, sire", myönsi d'Artagnan, "se on oikea, — minä näin itse paikalla alkuperäisen kappaleen!" Muskettisoturin otsa synkistyi. "Ah, minä ymmärrän, teidän majesteettinne lähetti jonkun toisenkin", lisäsi hän äänellä, joka oli täynnä nuhtelua.
"Mitäpä sillä on väliä, monsieur, millä tavoin olen saanut tietoni, kunhan vain tiedän?"
"Ei kaiketikaan, sire", vastasi muskettisoturi edes yrittämättä salata nyreyttään, "mutta rohkenen huomauttaa teidän majesteetillenne, ettei olisi kannattanut siten lennättää minua ja vähintään kahteenkymmeneen kertaan vaarantaa luitani, jotta palatessani saataisiin tervehtiä minua tällaisella uutisella. Kun palvelijoita epäillään, sire, tai pidetään taitamattomina, niin heitä ei käytetä."
Ja sotilaallisen terhakasti d'Artagnan polkaisi jalkaansa niin että tomu pöllähti lattiasta.
Kuningas katseli häntä nauttien sisäisesti voitostaan.
"Monsieur", virkkoi hän sitten heti, "Belle-Isle ei ainoastaan ole minulle tunnettu, vaan koko saari on omanikin."
"Hyvä, hyvä, sire; siinä on minulle selitystä tarpeeksi", tokaisi d'Artagnan. "Eroni!"
"Mitä! Eronneko ottaisitte?"
"Ehdottomasti. Olen liian ylpeä syömään kuninkaan leipää ansaitsemattomasti tai paremmin sanottuna ansaitsen sen huonosti. Eroni, sire!"
"Ohoh!"