"Kuvatus!" sähähti hän; "haa, olisinpa mies!"
"Mitä minulle tekisitte?"
"Kuristaisin teidät."
"Ahaa, hyvä juttu!" tuumasi Malicorne; "luulenpa jo alkavanikin haluta."
"Ja mitä muka haluatte, senkin kiusanhenki? Että pakahdun vimmaan?"
Malicorne pyöritteli kunnioittavasti hattua hyppysissään, mutta antoi sen äkkiä pudota, tarttui nuorta tyttöä molemmista olkapäistä, veti hänet lähelleen ja painoi hänen huulilleen suudelman, jonka hehku ei ollenkaan vastannut noin välinpitämättömänä esiintyvän rakastajan sävyä. Kreivitär oli yrittänyt kirkaista, mutta ääni tukehtui myöhästyneenä. Hermostuneena ja ärtyisenä survaisi nuori tyttö Malicornen seinää vasten.
"Kas niin", arveli lakimies levollisesti, "siinä sitä olikin kuudeksi viikoksi. Hyvästi, mademoiselle, vastaanottakaa nöyrä tervehdykseni." Ja hän astui kolme askelta ovelle päin.
"Ei, te ette lähde niin!" huudahti Montalais polkaisten jalkaa; "jääkää, minä käsken!"
"Te käskette?"
"Niin; enkö minä ole täällä valtiatar?"