"Oivallisesti arvosteltu, herra de Malicorne", kiitti kreivi. "Te olette todellinen tuntija." Kääntyen jälleen lähemmin tarkastamaan tulokasta hän jatkoi: "Teillä on peräti siro puku. Ei kai se ole maakunnasta saatu, — Toursissa tai Orléansissa en luulisi noin hyvällä aistilla vaateparsia sommiteltavan?"
"Ei, herra kreivi, Pariisissa tämä onkin tehty."
"Kas, sen kyllä näki… Mutta palatkaamme asiaamme — Manicamp siis tahtoo nimityttää vielä toisen hovineidon?"
"Näette hänen kirjoittavan teille siten, herra kreivi."
"Kuka siksi ensimmäiseksi tulikaan?"
Malicorne tunsi punehtuvansa.
"Hyvin viehättävä neitonen", hän kiirehti vastaamaan, "kreivitär de
Montalais."
"Ahaa, te tunnette hänet, monsieur?"
"Kyllä, hän on kihlattuni, tai melkein."
"Se on toista… Onnittelen tuhannesti!" sanoi kreivi de Guiche, jonka huulilla jo pyöri hovilaispila, mutta sai sijalleen kunnioittavan sävyn, kun Malicorne ennätti huomauttaa suhteensa laadusta. "Ja kelle tämä toinen valtuutus on aiottu?" jatkoi kreivi. "De Manicampinko kihlatulle?… Siinä tapauksessa surkuttelen kaunotarta. Tyttöparka saa hankalasti hoidettavan miehen."