"Välttelyä!" mutisi de Wardes; "verukkeita!"
"Jopa jotakin!" vastasi Raoul; "miksi puhutte tuollaisia päättömyyksiä, hyvä herra de Wardes? Tiedätte hyvin, että Buckinghamin herttua on kymmenenkin kertaa kunnostautunut miekkasilla eikä suinkaan karttele yhdettätoista. Hiisi vieköön, hänellä on nimi, joka velvoittaa! Ja tiedätte kyllä, että minäkin tappelen. Olen taistellut Sensin luona, Bléneaussa, Flandrian rannikolla, — tykkimiesten edellä, sata askelta edenneenä rintamasta, teidän muuten jättäytyessänne sata askelta rintaman taakse. Tosin siellä oli liian paljon väkeä, jotta urheutenne olisi voinut pistää silmään, niin että te ette sitä halunnutkaan näytellä; mutta täällä se kykenee aiheuttamaan häväistysjutun, ja te tahdotte saavuttaa huomiota millä tavoin hyvänsä. Älkää sentään luulko, että minä ryhdyn auttamaan teitä suunnitelmassanne, herra de Wardes. Sitä mielihyvää en teille suo."
"Tuo on silkkaa järkeä", arvosteli Buckingham pistäen miekkansa takaisin huotraan, "ja pyydän teitä suomaan anteeksi, herra de Bragelonne, että annoin ensi hetkenä houkutella itseäni maltittomuuteen."
Mutta de Wardes päinvastoin hypähti raivostuneena eteenpäin ja miekka koholla uhkasi Raoulia, joka hädin ehti turvautua neljännesväistöön.
"Varovammin, monsieur, — olitte puhkaista silmäni!" virkkoi Bragelonne rauhallisesti.
"Mutta ettekö siis tahdo taistella?" raivosi de Wardes.
"En tällä hetkellä; mutta minä lupaan heti Pariisiin tultuamme viedä teidät herra d'Artagnanin luo, jolle sitten esitätte valituksenne. Herra d'Artagnan pyytää kuninkaalta lupaa käydä miekkasille kanssanne, kuningas suostuu siihen, ja saatuanne maistaa hänen säiläänsä te varmasti ajattelette alistuvammalla mielellä raamatun opetuksia vääryyksien unohtamisesta, hyvä herra de Wardes!"
"Haa!" kiljaisi de Wardes moisen kylmäverisyyden tuskaannuttamana: "kyllä näkee, että te olette puolittain lehtolapsi, herra de Bragelonne!"
Raoul kävi kasvoiltaan vaaleaksi kuin palttina; hänen silmistään leimahti salama, joka sai de Wardesin hätkähtämään taaksepäin. Se kauhistutti Buckinghamiakin, ja herttua heittäysi kiistaajain väliin, joiden hän odotti näkevänsä karkaavan käsiksi toisiinsa. De Wardes oli säästänyt tämän solvaisunsa viimeiseksi; hän kouraisi kiivaasti miekkansa kahvaa ja valmistausi otteluun.
"Olette oikeassa, monsieur", lausui Raoul, rajulla ponnistuksella malttaen mielensä; "tiedän ainoastaan isäni nimen. Mutta minä tunnen kreivi de la Fèren kunnon ja kunniallisuuden liian hyvin, hetkeäkään pelätäkseni, että syntymääni liittyy mitään tahraa, kuten te näytte vihjaavan. Äitini tuntemattomuus on minulle niin ollen vain murhe eikä häpeä. Mutta teiltä puuttuu säädyllistä inhimillisyyttä, monsieur, kun soimaatte minua seikasta, josta tunnen vain murhetta. Loukkaus on joka tapauksessa nyt lausuttu, ja tällä kertaa katson itseni loukatuksi! Olkoon siis sovittuna, että te välienne selviydyttyä herra d'Artagnanin kanssa hyvitätte minun asiani."