"Huh!" hengähti de Wardes.
"Älkää vähitelkö hänen tenhoaan, de Wardes; nilkuista kaunottarista on latinankielellä monta hyvin sattuvaa ja todenmukaista sanantapaa."
"Kiitos", vastasi de Wardes, "mutta minulle riittää se pelkkä huomio, että hänen käynnissään on tasapainon puutetta."
"Jättäkää jo tuollaiset huomautukset, hyvät herrat", pyysi de Guiche, luoden levottoman silmäyksen Raouliin. Mutta näköjään ei tähän huolestukseen ollut mitään aihetta. Raoul oli säilyttänyt katsantonsa aivan järkkymättömänä ja välinpitämättömänä, vaikka hän olikin tajunnut jokaisen sanan. Hän tuntui vain painavan mieleensä kaikki noiden kahden härnääjän hävyttömyydet, selvittääkseen tilinsä heidän kanssaan sopivan tilaisuuden tullen.
De Wardes varmaankin aavisti tuon ajatuksen, sillä hän jatkoi samaan tapaan:
"Keitä noilla neitosilla on rakastajinaan?"
"Montalaisilla?" virkkoi junkkari.
"Hänellä ensiksikin."
"Kah, — te, minä, de Guiche, ken vain haluaa, pardieu."
"Entä toisella? Neiti de la Vallièrella?"