Malicorne puristi huulensa yhteen ja peräytyi sanattomana muutaman askeleen, mutta hänen hymynsä sai nyt pilkallisen sävyn.
"Selitystäkö kaipaatte, herra Raoul?" sanoi Montalais. "Niin, minusta tuntuu, että sitä sietää tiedustaa. Neiti de la Vallière Madamen hovineitona!"
"Miksei hän yhtä hyvin kuin minäkin?" kysyi Montalais vastaan.
"Minä onnittelen teitä, hyvät neidit", sanoi Raoul ollessaan huomaavinaan, että hänelle ei tahdottu vastata suoraan.
"Onko tuo onnittelevalla äänellä lausuttua, herra varakreivi!"
"Kuinka niin?"
"Minä vetoan Louiseen."
"Herra de Bragelonne kenties ajattelee, että tämä luottamussija on minun asemani yläpuolella", sopersi Louise jotakin sanoakseen.
"Enhän suinkaan, mademoiselle", kielsi Raoul vilkkaasti; "tiedätte kyllä, että se ei ole mielipiteeni. Minua ei hämmästyttäisi nähdä teidän kohoavan kuningattareksikin, mutta vain se seikka nyt oudoksuttaa minua, että vasta tänään ja näin sattumalta sain tietää tämän muutoksen."
"Niin, se on totta", vastasi Montalais elostuen tavalliseen puheliaisuuteensa, "sinä et ymmärräkään koko asiaa, Louise! Herra de Bragelonne oli lähettänyt sinulle neljä kirjettä, mutta kun ainoastaan äitini oli jäänyt kotiin, niin minä estääkseni kirjeitä joutumasta hänen käsiinsä sieppasin ne haltuuni ja palautin herra Raoulille kaikki yhdellä kertaa. Hän luuli sinun olevan Bloisissa, kun olitkin täällä, eikä ollenkaan tiennyt, mihin kunniaan sinä olit ylennyt."