"Madame", keskeytti herttua, "teidän majesteettinne kiinnittää hyvin suurta huomiota tähän seikkaan."
"Siltäkö teistä tuntuu, herttua?"
"Teidän majesteettinne älköön pahastuko huomauttaessani, että nyt toistamiseen tehostatte Englannin vetovoimaa Ranskan viehätyksen kustannuksella."
Itävallan Anna lähestyi nuorta ylimystä ja laski kauniin kätensä hänen olkapäälleen, joka vavahti kosketuksesta.
"Monsieur", hän lausui, "uskokaa minua, mikään ympäristö ei vedä vertoja synnyinmaalle. Hyvin usein on minunkin täytynyt kaivata Espanjaa. Olen elänyt kauan, mylord, hyvin kauvan naiseksi, ja tunnustan teille, etten ole koskaan ollut vuottakaan yhtämittaa vapaana siitä kaihosta."
"Ette vuottakaan, madame!" sanoi nuori herttua häilymättä; "ettekö silloinkaan, kun olitte kauneuden kuningatar, — niinkuin muuten olette vieläkin?"
"Oh, jättäkää imartelu, herttua; minä voisin olla äitinne!" Mutta näiden sanojen lempeä sointu tunki Buckinghamin sydämeen. "Niin", jatkoi kuningatar, "ja sentähden annan teille hyvän neuvon."
"Neuvon palata Lontooseen?" huudahti toinen.
"Niin, mylord", myönsi Itävallan Anna suoraan.
Herttua liitti kätensä ristiin niin säikähtynein ilmein, että se ei voinut olla vaikuttamatta naiseen, jota hellät muistot liikuttivat tunteellisuuteen.