"Äh!" äännähti kardinaali äreänä; "ei vielä neljääkymmentä miljoonaa!"
Bernouin tarkisti laskunsa.
"Ei, monseigneur, puuttuu seitsemänsataaneljäkymmentätuhatta livreä."
Mazarin pyysi nähdäkseen laskelman ja silmäili sitä tarkkaavasti.
"Yhdentekevää", arveli Bernouin, "kolmekymmentäyhdeksän miljoonaa kaksisataakuusikymmentätuhatta livreä on sentään sievoinen raha."
"Ah, Bernouin, senpä minä tahtoisin nähdä kuninkaalla!"
"Teidän ylhäisyytennehän sanoi, että se oli kuninkaan omaisuutta."
"Niin kyllä, mutta olisipa se selvänä käteisenä! Nämä kolmekymmentäyhdeksän miljoonaa ovat kiinnitettyjä, ja runsaasti yli määränkin!"
Bernouin hymyili kuin mies, joka ei usko muuta kuin mitä hän tahtoo uskoa, samalla kun hän valmisti kardinaalin yöjuoman ja pöyhensi hänen päänalustaan.
"Oh", huoahti Mazarin kamaripalvelijansa poistuttua, "ei vielä neljänkymmentä miljoonaa! Minun täytyy kuitenkin päästä siihen neljänkymmenenviiden miljoonan summaan, jonka olen pannut päämääräkseni. Mutta kuka tietää, saanko minä siihen aikaa! Olen riutumassa, tulee vuoroni syrjäytyä, ehdin tuskin perille. Entä, entä jos sentään löytänen pari kolme miljoonaa hyvien ystäviemme espanjalaisten taskuista? Ne ovat keksineet Perun kultakaivokset, nuo miekkoset, ja tottapa hitossa niille on jäänyt jotakin tähteiksi."