"Ei minussa, sillä minä tahdon palata maalle. Kaikki tämä hovin tekoloisto ja viheliäinen vehkeily tympäisee sieluani. En ole enää siinä iässä, että voisin suopua uudenaikaisiin pikkumaisuuksiin. Olen lukenut Luonnon suuresta kirjasta niin paljon kaunista ja suurta, etten voi uhrata mitään harrastusta joutavanpäiväiseen supinaan, jolla tuo väki pyrkii pettämään itseänsä. Sanalla sanoen ikävystyn pilalle Pariisissa kaikkialla muualla paitsi sinun seurassasi, ja kun en voi lyöttäytyä eroamattomaksi saattolaiseksi, niin riennänkin takaisin kotipuoleeni."
"Oh, kuinka väärässä sinä olet, Atos, ihan kieltäen alkuperäisen olemuksesi ja sielusi tarkoitusperän! Sinunlaatuisesi miehet ovat luotuja säilymään täysissä sielunkyvyissään viimeiseen päiväänsä asti. Vanha espanjalainen säiläni, jonka muistanet La Rochellen päiviltä, palveli minua kolmekymmentä vuotta ihan täysikelpoisena; viime talvena satuin sen pudottamaan Louvren marmorilattiaan, ja se napsahti poikki, veikkoseni, mutta teetinpä siitä metsästyspuukon, joka kestää vielä sata vuotta. Sinä, Atos, noin uskollinen, rehellinen, järkkymättömän miehuullinen ja harvinaisen laajatietoinen ylimys, sinä olet mies, jota tarvitaan kuninkaitten neuvojaksi ja tueksi. Jää tänne: herra Fouquet ei ole pitkäaikainen."
"Kas vain", sanoi Atos hymyillen, "d'Artagnanko siten ensin kohottaa minut pilviin ja Olympon jumalain tasalle, sitten paiskatakseen minut maahan ryömimään? Minulla on suurempia pyrkimyksiä, ystäväiseni. Alistuisinko ministeriksi, orjaksi! Enkö ole korkeammalla, kun minua ei mikään ulkonainen riippuvaisuus kahlitse? Muistan sinun toisinaan sanoneen minua suureksi Atokseksi, mutta jos olisin ministeri, niin kyllä vainkaan et näkisi minussa aihetta siihen määritelmään. Ei, ei, minä en sillä tavoin astu valjaisiin."
"No, ei siitä sitten sen enempää; luovu kaikesta, veljellisyydestäkin!"
"Voi, veikkonen, melkeinpä nyt sydännyt tylyksi!"
D'Artagnan puristi lämpimästi Atoksen kättä. "Ei, ei, lähde kaikista huolista vapaana itsenäiseen yksinäisyyteesi. Raoul tulee kyllä toimeen, minä pysyn Pariisissa."
"Lausun sinulle siis vain hyvästi; huomenna aamun valjetessa nousen ratsaille."
"Ethän voi yksin palata hotelliisi; minkätähden et ole ottanut
Grimaudia mukaasi?"
"Grimaud nukkuu, veliseni; hän menee hyvissä ajoin makuulle. Vanhus-parka alkaa raihnaantua. Hän tuli mukanamme Bloisista, mutta minä pakotin hänet täällä pysyttelemään kotosalla, sillä jos hänen pitäisi lähteä riittämättömän levon jälkeen neljänkymmenen lieuen paluumatkalle, menehtyisi hän valituksen sanaa virkkamatta. Mutta ilman Grimaudiani en saa olluksi matkoilla."
"Minäpä annan sinulle soihdunkantajaksi muskettisoturin. Hei, tänne joku!" ja d'Artagnan kumartui alimman porrassillakkeen kullatun kaiteen yli.