"Monseigneur, minä en toivu sellaisesta iskusta, minä, joka olen nauranut, laskenut leikkiä kanssanne, — joka olen uskaltanut kohdella teitä vertaisenani!"
"Vaiti, veikkonen", vastasi piispa, joka tunsi, kuinka tiukkaan jousi oli jännitetty ja kuinka vaarallista olisi ollut sitä katkaista, "vaiti! Eläkäämme kumpikin omaa elämäämme: sinulle suojelukseni ja ystävyyteni, minulle kuuliaisuutesi. Kun nämä kaksi veroa on täsmälleen maksettu, saamme jatkaa iloamme."
Baisemeaux mietti. Hän tajusi heti, mitä seurauksia olisi siitä, että häneltä täten väärän määräyksen nojalla kiristettiin vanki; mutta ottaen samalla huomioon suurmestarin virallisen käskyn hänelle antaman vakuuden hän ei tuntenut tuon kiristyksen painoa.
Aramis arvasi hänen ajatuksensa.
"Rakas Baisemeaux", virkkoi hän, "te olette hupsu. Luopukaa toki miettimisistänne, kun kerran minä vaivaudun ajattelemaan puolestanne."
Ja hänen tehtyään uuden liikkeen Baisemeaux kumarsi vielä.
"Miten on minun siinä meneteltävä?" kysyi hän.
"Miten menettelette vapauttaessanne vangin?"
"Minulla on ohjesääntö."
"No, seuratkaa ohjesääntöänne, ystäväiseni."