"Ei mitään, sillä tuolla onnettomalla ei ollut tänne saapuessaan jalokiviä, ei papereita, tuskin vaatteitakaan."
"Katsokaa, kuinka yksinkertaista tämä on! Tosiaankin, Baisemeaux, te luotte kaikesta hirviöitä. Jääkää siis tänne ja tuottakaa vanki virkahuoneeseenne."
Baisemeaux totteli. Hän kutsui apulaisensa ja ojensi käskykirjeen, jonka soturi silmää räväyttämättä vei asianomaiselle.
Puoli tuntia myöhemmin kuultiin pihalla oven jälleen sulkeutuvan. Se oli vankitornin ovi, joka oli päästänyt saaliinsa vapauteen.
Aramis sammutti huonetta valaisevat kynttilät, jättäen palamaan vain yhden, oven taakse. Tämä värähtelevä valo ei sallinut silmien tarkasti eroittaa esineitä. Epävarmuudellaan ja liikkuvaisuudellaan se sai muodot ja varjot näkymään kaksinkertaisina.
Askeleet lähenivät.
"Menkää miehiänne vastaan", kehoitti Aramis Baisemeauxiä.
Vankilanpäällikkö totteli. Upseeri ja vanginvartijat poistuivat.
Baisemeaux astui sisään vapaaksi päästetyn seuraamana.
Aramis oli asettunut varjoon; hän näki kenenkään häntä itseään näkemättä.
Liikuttuneella äänellä Baisemeaux ilmoitti nuorelle miehelle määräyksen, joka hänelle palautti vapauden. Tämä kuunteli hievahtamatta, sanaa virkkamatta.
"Teidän on vannottava, ohjesääntö niin määrää", lisäsi vankilanpäällikkö, "että te ette koskaan ilmaise mitään Bastiljissa näkemäänne tai kuulemaanne."