Tämän tehtyään mies heittäytyi pitkäkseen penkereelle lähelle hevosiaan, jotka oikealta ja vasemmalta hapuilivat terhometsän nuoria vesoja.
"Minä kuuntelen teitä", sanoi nuori prinssi piispalle; "mutta mitä siinä puuhailette?"
"Puran panoksia pistooleista, joita emme enää tarvitse, monseigneur."
215.
Kiusaaja.
"Prinssini", virkkoi Aramis kääntyen vaunuissa seuralaisensa puoleen, "niin heikko ihminen kuin olenkin, keskinkertainen hengenlahjoiltani, vähäpätöinen ajattelevien olentojen joukossa, ei minulle koskaan ole sattunut, että olisin keskustellut jonkun henkilön kanssa näkemättä hänen ajatuksiaan sen elävän naamion lävitse, joka levittäytyy järkemme yli sen ilmautumista pidättämään. Mutta tänä iltana, tässä tummennossa ja ollessanne noin varovaisen hillityssä mielentilassa, en voisi mitään lukea piirteistänne, ja jokin sanoo minulle, että minun on työläs saada teitä avomieliseen haasteluun. Rukoilen teitä siis, — en itseni tähden, sillä alamaiset eivät saa painaa mitään ruhtinaitten vaa'assa, vaan rakkaudesta teihin, — että kätkette muistiinne jokaisen sanani, jokaisen äänenväreilyni. Niissä vakavissa olosuhteissa, joihin olemme joutuneet, niillä on kaikilla niin suurta merkitystä ja arvoa kuin milloinkaan maailmassa lausutuilla sanoilla on ollut."
"Minä kuuntelen", vastasi nuori prinssi päättäväisesti, "mitään toivomatta, mitään pelkäämättä siitä, mitä minulle sanotte."
Ja hän vaipui vielä syvemmälle vaunujen pieluksiin, ikäänkuin ei ainoastaan koettaen estää kumppaniansa häntä näkemästä, vaan vieläpä muistamasta hänen olemassaoloansakaan. Varjo lankesikin tummana ja läpikuultamattomana oksistaan toisiinsa kietoutuneiden puiden latvoista vaunujen päälle, mutta näiden leveä katos olisi tuskin päästänyt sisälle ainoatakaan sädettä, vaikka joku valohiukkanen olisi pujahtanutko metsäkujan sumupatsaiden väliin.
"Monseigneur", jatkoi Aramis, "te tunnette Ranskaa nykyisin ohjaavan hallituksen historian. Kuningas on lähtöisin vangitusta lapsuudesta, kuten teidän on ollut, syrjäytetystä, kuten teidän, ahtaalle rajoitetusta, kuten teidän. Mutta sen sijaan, että hän teidän tavallanne olisi kärsinyt vankilan orjuutta, yksinäisyyden syrjäisyyttä, kätkössäolon ahtautta, on hänen täytynyt kokea kaikki kurjuutensa, kaikki nöyryytyksensä, kaikki kiusansa päivänvalossa, kuninkuuden säälimättömän auringon kirkkaudessa, valon huuhtelemassa paikassa, missä jokainen pilkku näyttää likaiselta saastalta, missä ihanuuskin voi himmentyä tahraksi. Kuningas on kärsinyt, hänessä on katkeruutta, ja hän tahtoo kostaa. Hänestä tulee huono kuningas. En sano, että hän vuodattaisi verta kuten Ludvig XI ja Kaarle IX, sillä hänellä ei ole kuolettavia loukkauksia kostettavina; mutta hän kuluttaa alamaistensa rahat ja omaisuuden, koska hän on kärsinyt vääryyttä itsekkäiden pyyteiden ja rahallisten etujen taholta. Arvioidessani tuon ruhtinaan ansioita ja vikoja omantuntoni mukaan minun täytyy lopputulokseksi asettua tuomitsevalle kannalle."
Aramis pysähtyi. Hän ei tehnyt sitä kuunnellakseen, oliko metsässä yhä yhtä hiljaista, vaan kootakseen ajatuksensa ja antaakseen sanoilleen aikaa syöpyä kuuntelijansa tajuntaan.