"Minun ystäväni, se täytyy myöntää."
"Hän, joka saattoi la Vallièren Chaillotin luostariin, — joka vei Monkin kirstuun suljettuna kuningas Kaarle II:lle — joka on perin hyvin palvellut äitiäni ja jolle Ranskan kruunu on tavattoman suuressa kiitollisuudenvelassa. Vaaditteko minua karkoittamaan hänetkin?"
"En koskaan, sire. D'Artagnan on mies, jolle otollisella hetkellä otan ilmoittaakseni kaikki. Mutta olkaa varuillanne, sillä jos hän pääsee jäljillemme ennen sitä paljastusta, niin teidät tai minut otetaan kiinni ja surmataan. Hän on toimekas mies."
"Minä muistan neuvonne. Puhukaa minulle herra Fouquetista. Mitä hänestä tahdotte tehdä?"
"Hetkinen vielä, pyydän, monseigneur. Anteeksi, jos minulta näkyy puuttuvan kunnioitusta, kun teiltä yhä kyselen."
"Se on teidän velvollisuutenne ja myöskin oikeutenne."
"Ennenkuin käymme puhumaan herra Fouquetista, kieltää omatuntoni minua unohtamasta erästä toista ystävääni."
"Herra du Vallonia, Ranskan Herkulesta? Hänen menestyksensähän on varma."
"Ei, hänestä minä en aikonut puhua."
"Siis kreivi de la Fèresta?"