"En minä vain", vastasi d'Artagnan; "mutta luulenpa, että ajatus on lähtöisin herra Colbertista."
Colbert kuuli nimeänsä mainittavan.
"Mistä on kysymys, herra d'Artagnan?" hän tiedusti.
"Tekö olette järjestänyt, että kuninkaalle tarjotaan täällä Brien viiniä?"
"Niin, monsieur."
"Teille siis kuuluu kuninkaan antama nimitys."
"Mikä nimitys, monsieur?"
"Mikä se nyt olikaan… Malttakaas… ääliö… ei, ei, tomppeli, tomppeli, nauta, — niin lausui hänen majesteettinsa siitä miehestä, joka hänet pysähdytti maistelemaan Melunin viiniä."
Tämän laukauksen jälkeen d'Artagnan levollisesti taputti hevosensa kaulaa. Colbertin iso pää karahti punaiseksi kuin kalkkunan heltta. Nähdessään intendentin piirteet niin rumentuneiksi kiukusta ei muskettisoturi heittänytkään vielä siihen; puhuja lasketteli yhä lauseitaan, ja kuningas tulehtui silmin nähden.
"Hitto vieköön", virkkoi kapteeni tyynesti, "kuningas voi saada aivohalvauksen. Mistä lemmosta saittekaan mokoman päähänpiston, herra Colbert? Teillä on huono onni."