"Mikä teitä vaivaa?" kysyi Madame säikähtyneenä.
"Ei mikään, ei mikään, — vain pistos kyljessä… Nauroin liiaksi… Me olimme tulossa neljänteen mahdollisuuteen."
"Sellaista minä en näe."
"Anteeksi, en ole sulkenut itseäni pois voittajain joukosta, ja jos minä voitan, saat luottaa minuun."
"Kiitos, kiitos!" huudahti Madame.
"Huomannet siis olevasi etusijalla ja uneni jo alkavan saada todellisuuden perusteita?"
"Te annatte minulle tosiaankin toivoa ja luottamusta", myönsi Madame, "ja tällä tavoin voitettuina tulevat rannerenkaat minulle satakertaisesti verremmiksi."
"Illalla siis tapaamme."
"Niin; hyvästi, rakas anoppi!"
Miniänsä lähdettyä Itävallan Anna ryhtyi tarkastelemaan rannerenkaita.