Näimme hänen viettävän yönsä filosofoiden herra Fouquetin kanssa; mutta muskettisoturi oli sitten melko lailla väsynyt nukkumisen teeskentelystä, ja heti kun aamun kajo ilmestyi sinervällä hohteellansa valaisemaan yli-intendentin huoneen uhkeita kattoreunuksia, nousi d'Artagnan nojatuolistaan, kohensi miekkaansa, siveli pukuaan hihalla ja harjasi hattuaan kuten vartioväen sotilas, joka on menossa korpraalinsa tarkastettavaksi.
"Te lähdette?" kysyi Fouquet.
"Niin, monseigneur; entä te?"
"Minä jään."
"Kunniasanallanne?"
"Kunniasanallani."
"Hyvä. Minä muuten menenkin vain saamaan vastauksen, tiedättehän."
"Kuulemaan tuomioni, tarkoitatte."
"Ka, minussapa on vähän vanhaa roomalaista: tänä aamuna noustessani huomasin, että miekkani ei ollut tarttunut mihinkään kurenauhaan ja että olkavyö oli hyvässä asennossa. Se on pettämätön merkki."
"Menestystä ennustava?"