"Mitä tarkoitattekaan?"
"Minä tarkoitan, hyvä ystävä", vastasi Aramis jälleenkin korostaen viime sanaa samaan tapaan kuin äsken, "minä tarkoitan, että jos vangin vaihtamisessa kuninkaan sijalle on tapahtunut mullistusta, häväistystä tai mitään vastustelunkaan hälinää, en usko teidän kykenevän sitä todistamaan."
"Mitä nyt?" huudahti Fouquet valkeampana kuin nenä, jolla hän pyyhki ohimoitansa. "Sanotte…?"
"Käykää kuninkaan kamariin", jatkoi Aramis levollisesti, "vaikka tiedätte salaisuuden, ette varmastikaan voi mistään omasta havainnostanne päättää, että Bastiljin vanki lepää veljensä vuoteella."
"Mutta kuningas…?" änkkäsi Fouquet herpaantumaisillaan kauhusta.
"Mikä kuningas?" kysyi Aramis säveimmällä äänenpainollaan; "vihaajanneko vai suosijanne?"
"E-eilinen…?"
"Eilispäivän valtias? Rauhoittukaa; hän on saanut Bastiljissa saman kopin, jossa hänen uhrinsa oli jo liian kauan nääntynyt."
"Armias taivas! Ja kuka hänet sinne vei?"
"Minä."