Vastikään Pariisista palannut Portos nukkui vanhurskaan unta. Ruumis oli unohtanut uupumuksensa niinkuin henki oli ajatuksista vapautunut.
Aramis astui sisälle keveänä kuin varjo ja laski jäntevän kätensä jättiläisen olalle.
"Hei, Portos, hei", varoitteli hän.
Portos kohousi ja avasi silmänsä vielä ihan pökerryksissään.
"Me lähdemme", ilmoitti Aramis.
"Ah!" äännähti Portos.
"Lähdemme ratsain ja lasketamme vinhemmin kuin olemme konsaan kiitäneet."
"Ah!" toisti Portos.
"Pukeudu, veikkonen."
Ja hän autteli jättiläistä kuntoon ja sulloi hänen taskuihinsa kullan ja timantit. Siinä puuhassa herätti pikku rasahdus hänen huomiotansa.