"Sire", haastoi yli-intendentti lujasti, ja hänen kauan kumarruksissa ollut päänsä kohosi ylpeänä, "teidän majesteettinne katkaisuttakoon pään veljeltänne Ranskan Filipiltä, jos tahdotte. Se koskee teitä, ja kysynette tässä äitinne, Itävallan Annan, mieltä. Mitä hän säätää, on hyvin säädetty. Minä en siis tahdo asiaan enää sekaantua, en edes kruununne kunnian tähden. Mutta minulla on teiltä armo pyydettävänä, ja minä pyydän sitä."
"Puhukaa", virkkoi kuningas ministerin viime sanoista hämmentyneenä.
"Mitä tahdotte?"
"Herra d'Herblayn ja herra du Vallonin armahdusta."
"Murhamiesteni?"
"Kahden kapinoitsijan vain, sire."
"Oh, minä ymmärrän, että pyydätte armoa ystävillenne."
"Ystävilleni!" toisti Fouquet syvästi pahoillaan.
"Ystävillenne, niin; mutta valtakuntani turvallisuus vaatii varoittavaa rangaistusta syyllisille."
"En tahdo huomauttaa teidän majesteetillenne, että juuri olen toimittanut teille takaisin vapautenne, pelastanut elämänne."
"Monsieur!"