Tätä liikettä Ludvig kiihkeästi käytti hyväkseen ja kääntyi kuningattaren puoleen virkkaen:
"Äitini, ettekö tunne poikaanne, kun täällä jokainen on erehtynyt kuninkaastansa?"
Itävallan Anna säpsähti ja kohotti käsivartensa taivasta kohti, kykenemättä lausumaan sanaakaan.
"Äitini", sanoi Filip tyynellä äänellä, "ettekö tunne poikaanne?"
Ja nyt Ludvig vuorostaan peräytyi.
Itävallan Anna taasen menetti tasapainonsa omantunnon survaisujen sattuessa hänen sydämensä ja tajuntaansa. Kenenkään tukematta, sillä kaikki olivat kuin kivettyneinä, hän vaipui nojatuoliinsa päästäen heikon huokauksen.
Ludvig ei voinut kestää tätä näytelmää ja häväistystä. Hän syöksähti d'Artagnanin luo, jota alkoi huimata, niin että hän horjui hapuillen ovenpieltä tuekseen.
"Tänne, muskettisoturi!" käski hän. "Tarkatkaa meidän kasvojamme ja sanokaa, kumpi meistä, hänkö vai minä, on kalpeampi."
Tämä huudahdus havahdutti d'Artagnanin ja sai hänen sydämessään tottelevaisuuden kielen värähtämään. Hän ravisti päätänsä ja enempää epäröimättä astui Filipin luo, laski kätensä hänen olalleen ja sanoi:
"Monsieur, olette vankini!"