"Aiotteko sallia pojan tuolla tavoin nääntyä? Se on väärin. Kas, antakaa hänet minulle."
"Tahdon pitää hänet luonani, monseigneur. Minulla ei ole maailmassa muita kuin hänet. Ja niin kauan kun hän tahtoo viipyä…"
"Hyvä, hyvä", vastasi herttua. "Kuitenkin olisin hänet pian reipastuttanut entiselleen. Vakuutan teille, että hän on sitä ainesta, josta Ranskan marskit leivotaan, ja olen nähnyt useitakin sellaisia sukeutuvan samanlaisesta taikinasta."
"Paljon mahdollista, monseigneur; mutta kuningas nimittää Ranskan marskit, eikä Raoul koskaan ota vastaan mitään kuninkaalta."
Raoulin tulo katkaisi keskustelun. Hänen edellään asteli Grimaud, kantaen vielä varmoin käsin tarjotinta, jolla oli lasi ja pullo herttuan mieliviiniä. Nähdessään vanhan turvattinsa tämä huudahti mielihyvästä.
"Grimaud! Hyvää iltaa, Grimaud", virkkoi hän; "miten hurisee?"
Palvelija kumarsi syvään, yhtä onnellisena kuin jalo puhuttelijansakin.
"Olemmehan ystävyksiä!" sanoi herttua, ravistaen tarmokkaasti kunnon
Grimaudin olkapäätä.
Toinen, vielä syvempi ja riemukkaampi kumarrus Grimaudilta.
"Mitä näen, kreivi? Ainoastaan yksi lasi!"