"Minä toivoin, herra herttua, pääseväni kanssanne Djidgelliin."
Atos kalpeni eikä voinut salata levottomuuttaan. Herttua katsahti ystäväänsä ikäänkuin auttaakseen tätä väistämään odottamattoman iskun.
"Se on vaikeata, rakas varakreivi, hyvin vaikeata", virkkoi hän jokseenkin hiljaa.
"Anteeksi, monseigneur, minä olin varomaton", vastasi Raoul lujalla äänellä; "mutta kun te itse kehoititte minua toivomaan…"
"Toivomaan, että jättäisit minut?" sanoi Atos.
"Oi, monsieur… voitteko sitä uskoa?"
"No niin, mordieu!" huudahti herttua. "Pikkuinen varakreivi on oikeassa. Mitä hän täällä tekee? Näivettyy mielenkarvauteen."
Raoul punehtui; prinssi jatkoi innostuneena:
"Sota on hävitystä. Siinä on kaikki voitettavissa, ainoastaan henki menetettävissä, — paha kyllä silloin!"
"Sen mukana muisti", tokaisi Raoul vilkkaasti, "ja hyvä on silloin!"