"Kukin taivaltaa omaa tietänsä onneen", sanoi Raoul alakuloisesti.
"Fontainebleaun tielle!" komensi samassa Planchet ajajaansa.
236.
Herttuan omaisuus arvioidaan.
Puheltuaan Planchetin kanssa d'Artagnanista ja nähtyään edellisen poistuvan Pariisista maaseudun rauhaisaan lepoon Atos ja hänen poikansa olivat ikäänkuin viimeisen kerran hyvästelleet kaikkea pääkaupungin humua, joka oli entiseen aikaan kuulunut heidän elämäänsä.
Mitä tosiaan jättivätkään taaksensa nuo miehet, joista toinen oli ehdyttänyt koko menneen sukupolven kunnian ja toinen kokenut uuden ajan kaiken onnettomuuden? Ilmeisesti ei kumpaisellakaan heistä ollut mitään tavoitettavaa aikalaisiltansa.
Oli vain enää puhuteltava Beaufortin herttuaa lähdön järjestämiseksi.
Herttualla oli kaupungissa muhkea asunto. Hänellä oli sellaisten suurten omaisuuksien keräämä saattue, joita jotkut vanhukset muistivat nähneensä muodostettavan siihen aikaan kun avokätinen Henrik III hallitsi. Silloin moniaat ylimykset olivat todella rikkaampia kuin kuningas. He olivat siitä tietoisia eivätkä varojensa käytössä kieltäytyneet siitä huvista, että saivat hiukan nöyryyttää hänen kuninkaallista majesteettiaan. Samaisen itsekkään ylimystön oli sittemmin Richelieu pakottanut maksamaan verellä, kukkarolla ja kunnioituksella veronsa niin sanottuun kuninkaan palvelukseen.
Kuinka monet suvut olivatkaan nostaneet päänsä isoisten kamalan niittomiehen Ludvig XI:n päivistä Richelieun nousuun asti! Ja kuinka monet jälleen siitä saakka Ludvig XIV:n hallitukseen asti olivat painaneet sen alas, enää yrittämättäkään sitä kohottaa! Mutta herra de Beaufort oli syntyään prinssi ja sellaista verta, jolla ei pirskoitella mestauslavoja, ellei se tapahdu kansojen tuomiosta.
Tämä prinssi oli niin ollen säilyttänyt suurelliset elämäntavat. Miten hän maksoi lukuisat hevosensa, runsaan seurueensa ja ylelliset pitopöytänsä? Kukaan ei sitä tiennyt, hän vielä vähemmin kuin muut. Olihan kuninkaan pojalla kyllä se etuus, että kukaan ei kieltäytynyt rupeamasta hänen saamamiehekseen, joko kunnioituksesta tai uskollisuudesta taikka siinä luulottelussa, että suorituksen täytyi tulla aikanaan.