"Tottumus…"
Sillävälin kun ystävykset aloittivat keskustelun, Raoul oli pää raskaana ja sydän täynnä istahtanut sammaltuneille kallioille musketti polvilla, ja katsellen merta, tähyillen taivasta, kuunnellen sielunsa ääntä hän antoi metsästäjäin vähitellen loitontua.
D'Artagnan huomasi hänen poissaolonsa.
"Hän potenee yhä saamaansa iskua?" hän virkkoi Atokselle.
"Hän on kuolemansairas."
"Oh, luullakseni sinä liioittelet! Raoul on hyvin lujaluontoinen. Kaikilla tuollaisilla jaloilla sydämillä on toinen kehys, joka muodostaa rintahaarniskan. Edellinen vuotaa verta, jälkimmäinen kestää."
"Ei", vastasi Atos, "Raoul kuolee siitä."
"Mordioux!" murahti d'Artagnan synkästi.
Eikä hän tähän huudahdukseen lisännyt sanaakaan. Vasta hetkisen päästä hän virkkoi:
"Miksi sallit hänen lähteä?"