"Oh, paljon aikaa!" vastasi Atos. "En tahdo kovin joutuin eritä Raoulista. Aika työntää häntä kyllin nopeasti omalle taholleen, enkä tahdo auttaa välimatkamme pitentymisessä. Minä palailen ainoastaan puolin päivämatkoin."
"Miksi niin, ystäväiseni? Vitkaan matkustaminen tekee mielen alakuloiseksi, eikä elämä majatalossa enää sovellu sinunlaisellesi miehelle."
"Veikkonen, olen saapunut tänne kyytihevosilla, mutta nyt aion ostaa kaksi jalorotuista ratsua. Ja että ne saisin virmassa kunnossa kotiin, ei olisi viisasta ajaa niillä enempää kuin seitsemän tai kahdeksan lieuen verran päivässä."
"Missä Grimaud on?"
"Hän saapui eilen aamulla tuoden Raoulin matkakapineet kanssaan, ja minä jätin hänet nukkumaan."
"Turha haastella enempää siitä", sanoi d'Artagnan pikaisesti. "Näkemiin siis, rakas Atos, ja jos kiirehdit, niin saanpa sinua sitä pikemmin jälleen syleillä."
Tämän lausuttuaan hän astahti jalustimeen, jota Raoul hänelle piteli.
"Hyvästi!" virkkoi nuori mies, syleillen häntä.
"Hyvästi!" vastasi d'Artagnan, heittäytyen satulaan. Hänen hevosensa kääntyi sivulle, eroittaen ratsastajan hänen ystävistään.
Tämä kohtaus tapahtui Atoksen valitseman talon edustalla Antibesin portilla, jonne d'Artagnan illallisen jälkeen oli käskenyt tuoda hevosensa. Maantie alkoi siitä, häipyen valkoisena ja mutkittelevana yön usviin. Hevonen hengitti keuhkojensa täydeltä kirpeätä, rämeistä nousevaa suolantuoksua. D'Artagnan antoi ratsunsa ravata, ja Atos kääntyi kaihomielin takaisin Raoulin kanssa.