Colbert tähtäsi vanhaan herttuattareen säikkyneen silmäyksen, mutta lausui melkein ylvään lujasti:
"Ei ole enää se aika, jolloin alamaiset voittivat kunniasijoja sotimisella Ranskan kuningasta vastaan. Jos herra d'Herblay uhkaa valtakunnan turvallisuutta, niin hän kuolee mestauslavalla. Olkoon se jollekulle mieleen tai ei, se ei merkitse meille paljonkaan."
Tämä Colbertin suussa harvinainen meille pani herttuattaren kotvaseksi miettimään. Ihmeekseen hänen täytyi tunnustaa nousevalla valtiomiehellä olevan enemmän luontumusta suuruuteen kuin hän oli ottanut lukuun.
Colbert oli saanut takaisin ylemmyytensä keskustelussa ja tahtoi sen säilyttääkin.
"Te pyydätte minun toimintaani tuon herra d'Herblayn vangitsemiseksi, madame?" virkkoi hän.
"Minäkö? En pyydä teiltä mitään."
"Luulin vain, madame; mutta olkoon sinänsä, koska erehdyin. Kuningas ei ole vielä puhunut asiasta mitään."
Herttuatar pureskeli kynsiään.
"Ja kehno saalishan tuommoinen piispa olisikin!" jatkoi Colbert. "Tuskinpa kannattaisi minun puuttua puuhiin pikku juonittelijan tähden."
Herttuattaren viha paljastui.