Tämä muutos, tämä äkillinen ylentäytyminen ja kuninkaan mykkä hyväksymys antoivat paljon mietittävää muskettisoturille. Hän tervehti hyvin kohteliaasti Colbertia, joka yhä tarkkasi häntä.
Nähdessään sovinnon tehdyksi kuningas viittasi hyvästiksi ja he poistuivat yhdessä. Työhuoneen ulkopuolella uusi ministeri pysähdytti kapteenin ja sanoi hänelle:
"Onko mahdollista, herra d'Artagnan, että teidän terävä silmänne ei ole heti ensi katseella havainnut, mikä minä olen?"
"Herra Colbert", vastasi muskettisoturi, "auringon häikäisy estää näkemästä hehkuvimpiakaan loimuja. Vallassa oleva ihminen säteilee ympäristönsä loistoa himmentäen; mutta nyt teidän kohottuanne sen aseman kirkkauteen: miksi edelleen vainoisitte miestä, joka niin korkealta suistui epäsuosioon?"
"Vainoisinko, monsieur?" haastoi Colbert. "Oh, monsieur, minä en ole häntä milloinkaan vainonnut. Tahdoin hallita raha-asioita, yksinäni järjestää kuntoon valtion talouden koska minulla on kunnianhimoa ja etenkin mitä täydellisin luottamus ansiokkuuteni. Minua innostutti ajatella, että maan kaikki rikkaus joutuisi ihasteltavakseni, kulkemaan minun kätteni kautta, ainoankaan roposen jäämättä niihin, vaikka vielä kolmekymmentäkin vuotta eläisin. Tiesin luovani sillä kullalla vilja-aittoja, rakennuksia, kaupunkeja, purjehduskelpoisia satamia, hankkivani valtakunnalle sen arvoa vastaavan sotalaivaston, varustavani aluksia, jotka tekevät Ranskan nimen kuuluisaksi etäisimpienkin kansojen keskuudessa, — edistäväni kirjastojen ja akatemiain toimintaa, tekeväni tästä maasta maailman sivistyneimmän ja varakkaimman. Siinä vaikuttimet nurjamielisyyteeni herra Fouquetia vastaan, joka esti minua toimimasta. Ja ollessani suuri ja voimallinen, Ranskan ollessa suuri ja voimallinen, minä vuorostani huudan: 'Laupeutta!'"
"Laupeutta, sanoitte? Pyytäkäämmekin siis kuninkaalta hänen vapauttansa nyt heti. Vain teidän tähtenne kuningas tänään on hänet noin tavattomaan alennukseen tuominnut."
Colbert pudisti päätänsä.
"Monsieur", hän väitti, "tiedätte kyllä hyvin, että niin ei ole asia; kuninkaallahan on yksityistä vihamielisyyttä herra Fouquetia vastaan, — sitä ei minun tarvitse teille selittääkään."
"Hän tyrtyy piankin, unohtaa."
"Hän ei koskaan unohda mitään, herra d'Artagnan… Kah, kuningas kutsuu antaakseen jonkun määräyksen; tällä kertaa en ainakaan ole ollut vaikuttamassa siihen, vai mitä? Kuunnelkaa."