"Sanottavani tulee sinulla varmaankin yllätyksenä, Portos-veikkonen, mutta samalla se valaisee sinulle paljon."
"Mielelläni koen yllätyksiä", lausui Portos hyväntahtoisesti; "älä siis lainkaan säästele turhia. Olen kovaluontoinen; älä yhtään pelkää, vaan puhu mutkattomasti."
"Se on vaikeata, Portos, se on… vaikeata, sillä minun täytyy totisesti toistamiseen huomauttaa sinulle, että ilmoitukseni muodostuu merkilliseksi, eriskummaiseksi."
"Hoo, sinä puhut niin hyvin, rakas ystävä, että kuuntelisin sinua päivät pääksytysten. Annahan tulla vain, — ja maltas, mieleeni juolahti aatos: helpoittaakseni hommaa, auttaakseni sinua noiden tavattomien seikkojen ilmaisemisessa minä käynkin kyselemään."
"Se on hyvä."
"Minkätähden ryhdymme taistelemaan, rakas Aramis?"
"Jos esität minulle paljonkin tuollaisia kysymyksiä, — jos tuolla tavoin tahdot tehtävääni huojentaa, niin et lainkaan kevennä pulaani kuulustelullasi, Portos. Sinähän käyt suoraa päätä asian ytimeen, vaatien gordionilaisen solmun katkaisemiseen. Mutta tosiaan pitääkin tunnustus aloittaa urhoollisesti, veikkonen, sinunlaisellesi hyvälle, jalomieliselle ja uskolliselle miehelle; siihen olen velvollinen sekä sinun tähtesi että itseni vuoksi. Olen pettänyt sinua, arvoisa ystäväni."
"Sinä pettänyt minua?"
"Niin, hyvä Jumala!"
"Tapahtuiko se minun hyväkseni, Aramis?"