"Hyvät herrat", hän virkkoi äkkiä, "koska kuningas on antanut salaisia määräyksiä toiselle, niin se merkitsee, että minulla ei enää ole hänen luottamustaan, ja siihen olisinkin todella arvoton, jos julkeasti säilyttäisin päällikkyyden, joka on niin loukkaavien epäluulojen alainen. Lähden siis heti esittämään eronpyyntöni kuninkaalle. Lausun sen tässä teidän kaikkien kuullen, määräten teidät vielä poikkeamaan kanssani Ranskan rannikolle, jotta mitään hänen majesteettinsa minulle uskomista sotavoimista ei saatettaisi vaaraan. Menkää siis kaikki takaisin paikoillenne ja antakaa paluukäsky; tunnin kuluttua saamme nousuveden. Paikoillenne, hyvät herrat! Otaksun", hän lisäsi nähdessään kaikkien, paitsi valvojaupseerin, tottelevan, "että teillä ei tällä kertaa ole minulle vastamääräystä?"
Ja d'Artagnan tunsi melkein täyttä voitonriemua, virkkaessaan nämä sanat. Tämä suunnitelma tiesi hänen ystäviensä pelastusta. Saarron keskeytyessä he voisivat piammiten astua johonkin saapuvaan veneeseen ja purjehtia hätyyttämättöminä Englantiin tai Espanjaan. Heidän paetessaan d'Artagnan saapuisi kuninkaan luo ja perustelisi paluutansa suuttumuksella, jota Colbertin epäluulot olivat hänen toimintaansa heikontaessaan herättäneet; hänet lähetettäisiin takaisin täysin valtuuksin, ja hän valloittaisi Belle-Islen, — anastaisi häkin, sitten kun linnut olivat sieltä pyrähtäneet lentoon.
Mutta tätä suunnitelmaa vastaan upseeri asetti toisen kuninkaallisen määräyksen, joka kuului:
'Jos herra d'Artagnan ilmaisee haluavansa jättää eronpyynnön, ei häntä ole enää siitä hetkestä alkaen pidettävä retken päällikkönä, eikä kukaan hänen johtoonsa asetettu upseeri saa tunnustaa hänen määräysvaltaansa. Siten menetettyään päällikkyytensä Belle-Isleä vastaan lähetetyssä armeijassa on herra d'Artagnanin heti lähdettävä Ranskaan sen upseerin saattamana, joka on jättänyt hänelle tämän tiedonannon ja katsoo hänet vangikseen, ollen hänestä vastuussa.'
D'Artagnan, tuo uljas ja huoleton mies, kalpeni. Kaikki oli laskettu niin syvämielisesti, että se ensi kerran kolmeenkymmeneen vuoteen muistutti suuren kardinaalin terävästä kaukonäköisyydestä ja taipumattomasta johdonmukaisuudesta.
Hän nojasi päätänsä käteen, haaveillen, tuskin hengittäen.
— Jos pistän tämän määräyksen taskuuni, — ajatteli hän, — niin kuka sen tietää tai minua siitä estää? Ennen kuin siitä ehditään ilmoittaa kuninkaalle, olen pelastanut nuo miesparat. Rohkeutta vain! Minun pääni ei ole niitä, joita pyöveli tottelemattomuuden tähden pudottaa. Enpä siis tottelekaan!
Mutta samassa kun hän oli panemaisillaan täytäntöön tämän päätöksensä, hän näki upseerien ympärillään lukevan samanlaisia määräyksiä; niitä oli tuo Colbertin ajattelun hellittämätön välittäjä heille jaellut.
Tottelemattomuuden tapaus oli edellytetty kuten muukin.
"Monsieur", tuli upseeri hänelle lausumaan, "odotan, että suvaitsette lähteä."