"Oh, tällä hetkellä ne ovat oivassa kunnossa."
"Näethän siis, että kaikki edistää mielenrauhaamme ja toiveitamme. D'Artagnan puhdistaa meren aluksista ja päästää meidät vapauteen. Ei enää kuninkaallista laivastoa eikä maallenousua pelättävissä. Kunnia Jumalalle! Meillä, Portos, on edessämme vielä puolen vuosisadan hauskat seikkailut, ja kun jalkani koskettaa Espanjan maaperää, vannon sinulle", lisäsi piispa peloittavan pontevasti, "että herttuanarvosi ei ole niin epävarma kuin Ranskassa luullaan."
"Toivokaamme", sanoi Portos toverinsa uudesta innostuksesta hiukan reipastuneena.
Yhtäkkiä kuului huuto: "Aseisiin!"
Sadan äänen toistamana tämä hälytys saapui siihenkin huoneeseen, missä ystävykset olivat, kummastuttaen toista ja saattaen toisen levottomaksi.
Aramis avasi ikkunan; hän näki joukon ihmisiä juoksevan tulisoihdut käsissä. Naiset pakenivat, aseelliset miehet riensivät paikoilleen.
"Laivasto, laivasto!" huudahti eräs sotamies, joka pimeässä tunsi
Aramiksen.
"Laivastoko?" toisti tämä.
"Puolen tykinkantaman päässä", jatkoi sotamies.
"Aseisiin!" huusi Aramis.