"Hetkellisesti kylläkin", vastasi piispa, "sillä me olemme ottaneet vangin, jolta voimme kuulla, mitä vihollisemme hankkivat."
"Niin, kyselkäämme vangilta", yhtyi Portos, "ja keino hänen puhuttamiseensa on yksinkertainen. Me syömme illallista, kutsumme hänet mukaan, ja viini kirvoittaa hänen kielensä kantimet."
Niin tehtiinkin. Upseeri, joka alussa oli hiukan levoton, rauhoittui nähdessään pöytäkumppaninsa.
Pelkäämättä mitään vahingoittavansa hän kertoi kaikki ajateltavat yksityiskohdat d'Artagnanin eronpyynnöstä ja lähdöstä. Hän selitti, miten retken uusi päällikkö tuon lähdön jälkeen oli heti komentanut äkilliseen hyökkäykseen Belle-Isleä vastaan. Tähän loppui hänen selostuksensa.
Aramis ja Portos vaihtoivat silmäniskun, joka todisti heidän epätoivoaan. Ei voinut enää rakentaa mitään d'Artagnanin rohkean kekseliäisyyden varaan, eikä siis tappion tullen ollut mitään apuneuvoja.
Jatkaen kyselyään Aramis kuulusteli vangilta, mitä kuninkaalliset aikoivat tehdä Belle-Islen päälliköille.
"On käsketty", vastasi tämä, "tappaa taistellessa ja hirttää sen jälkeen."
Aramis ja Portos katsahtivat vielä toisiinsa. Puna nousi kummankin kasvoihin.
"Minä olen kovin keveä hirsipuuhun", vastasi Aramis; "minunlaisiani miehiä ei silmukalla kuristeta."
"Ja minä olen kovin raskas", sanoi Portos; "minunlaisteni painosta kätkee köysi."