Bretagnelaiset syöksähtivät puukkoinensa pimentoon. Tuotapikaa kuului surkea kiljahdusten ja korinan kuoro; sitten oli ihan hiljaista.
"Hyvä on", lausui Aramis tyynesti. "Nyt on isäntien vuoro!"
"Mitä teemme?" tiedusti Portos.
"Odotamme; jos pyrkivät sisälle, niin pysymme piilossa ja surmaamme."
"Surmaamme?" toisti Portos vastahakoisesti.
"Heitä on kuusitoista, ainakin tällähaavaa", sanoi Aramis.
"Ja hyvin aseistettuja", lisäsi Portos, jonka huulet tämä lohdullinen ajatus veti hymyyn.
"Meillä on kymmenen minuuttia aikaa; valmiiksi siis!" määräsi Aramis. Hän sieppasi päättäväisesti musketin ja otti metsästyspuukkonsa hampaiden väliin. "Yves, Goennec ja hänen poikansa", hän pitkitti, "ojennelkoot meille musketteja. Me kaksi ammumme lyhyeltä matkalta. Varmasti suoriudumme kahdeksasta, ennen kuin toiset ovat selvillä asemasta; sitten me kaikki viisi teemme hyökkäyksen, jolloin muut saavat loppunsa puukoista."
"Ja Biscarrat-parka?" pahoitteli Portos.
Aramis mietti kotvasen.