"Mutta…?"
"Määräykset ovat jyrkät."
"Meidän päämme menoksi?"
Biscarrat ei vastannut mitään. Hän ei iljennyt puhua aatelismiehille jälleen hirttoköydestä. Aramis ymmärsi vankinsa äänettömyyden.
"Herra Biscarrat", hän virkkoi, "te olisitte jo kuollut, ellemme olisi ottaneet huomioon nuoruuttanne ja entistä suhdettamme isäänne. Mutta te voitte vielä päästä täältä vannomalla, että te ette mainitse tovereillenne mitään täällä näkemästänne."
"En vanno ainoastaan pysyväni siitä vaiti", sanoi Biscarrat, "vaan lisäksi vannon tekeväni kaiken voitavani estääkseni tovereitani astumasta jalkaansa tähän luolaan."
"Biscarrat, Biscarrat!" huusivat useat äänet ulkoa, ja tuulispäänä syöksähtivät huutajat onkalon aukkoon.
"Vastatkaa", neuvoi Aramis.
"Täällä olen!" huusi Biscarrat.
"Menkää, me luotamme uskollisuuteenne."