Pari kolme upseeria huusi Portokselle, luvaten hänelle vapauden, jos hän säästäisi heidän henkensä.
Kolmannen osaston luutnantti käski ampua; mutta sotilailla oli omat säikähtyneet toverinsa edessään, elävänä suojamuurina Portokselle.
Kuten sanoimme, tätä Portoksen puhalteleman taulan ja sytytyslangan hohdetta kesti vain pari sekuntia. Mutta tämän kotvasen kuluessa se ehti valaista ensiksikin jättiläisen, jonka hahmo hämyssä suureni, ja sitten kymmenen askeleen päässä hänestä viruvan kasan verisiä, ruhjottuja, silvottuja ruumiita, joissa vielä eli viimeinen tuskanvavahtelu, kohotellen röykkiötä niinkuin viimeinen hengähdys olisi paisuttanut jonkun yössä kuolevan, muodottoman hirviön kylkiä. Jokainen Portoksen puhallus, jokainen sytytyslankaa elvyttävä hengähdys loi tähän ruumisläjään leveiden purppurajuovien viileskelemän, kellervän rikinhohteen.
Paitsi tätä pääryhmää virui luolassa hajallaan siellä täällä, miten kuoleman tai iskun yllätys oli sattunut ne viskelemään, muutamia ruumiita erillään, uhkaavasti ammottavine haavoineen. Veren liottaman tantereen yläpuolella kohosivat kolkkoina ja kimaltelevina luolan vankat pilarit, joiden lämpimästi tehostuneet vivahdukset työnsivät valaistuja osia sitä huomattavammin esille.
Ja kaikki tämä nähtiin ruutitynnyriin yhdistetyn sytytyslangan väräjävässä valossa, soihdun hohteessa, joka valaisi kuoleman sadon ja ilmaisi uutta saalista odottavan turman.
Tässä lyhyessä hetkisessä kolmannen osaston upseeri kuitenkin kokosi kahdeksan musketeilla aseistettua sotilasta ja käski miesten väliin satunnaisesti jääneestä aukosta ampua Portosta. Mutta määräyksen saaneet tutisivat siinä määrin, että tästä yhteislaukauksesta kolme omaa miestä kaatui ja muut viisi luotia vingahtivat naarmuttamaan kattoholvia, kyntämään maata tai murentamaan luolan seiniä.
Naurunremahdus tervehti tätä ukkosenjyrinää; sitten jättiläisen käsivarsi heilahti, ja kohta nähtiin ikäänkuin lentotähden valopiirto kaarena ilmassa.
Kolmenkymmenen askeleen päähän paiskattu tynnyri lensi ruumisesteiden yli, pudoten parkuvaan sotilasryhmään, jossa jokainen heittäytyi vatsalleen maahan.
Upseeri oli silmillään seurannut ilmassa välkkyvää juovaa; hän tahtoi syöksyä tynnyrin päälle riuhtaistakseen siitä sytytyslangan ennen kuin tuli ehti sisällä olevaan ruutiin.
Turhaa uskollisuutta! Ilmanhenki oli lietsonut johtimen liekkiä; sytytyslanka, joka itsekseen olisi riittänyt viideksi minuutiksi, kului kolmessakymmenessä sekunnissa, ja helvetillinen vehje räjähti.