"Minulle on tuskallista nähdä, että nuo merien kuninkaat, kuten he itseään nimittävät, vallitsevat Ranskan kauppaa Intiassa ja että heidän aluksensa pian anastavat kaikki Euroopan satamat. Sellainen mahti on minua liian lähellä, sisareni."
"Mutta ovathan he liittolaisianne?"
"Juuri siksi he tekevät väärin lyöttäessään tuntemanne muistorahan, joka esittää Hollantia Josuan tavoin aurinkoa pidättämässä ja on varustettu kehäkirjoituksella: 'Aurinko pysähtyy minun edessäni.' Sitä en voine nimittää veljelliseksi?"
"Luulin, että jo olisitte tuon rettelön unohtanut?"
"Minä en koskaan unohda mitään, sisareni. Ja jos oikeat ystäväni, niinkuin veljenne Kaarle, tahtovat minua auttaa…"
Prinsessa jäi miettiväiseksi.
"Kuulkaa: on merien herruus jaettavana", virkkoi Ludvig XIV. "Enkö minä tässä jaossa, johon Englannin täytyisi alistua, edustaisi toista puolta yhtä hyvin kuin hollantilaiset?"
"Meillä on neiti de Kéroualle tätä asiaa ajamaan", vastasi Madame.
"Toinen matkustamisenne ehto, sisareni? Olkaa hyvä."
"Puolisoni, Monsieurin suostumus."