Tällä kertaa katseet tähtäysivät niin suoraan, että Montalais tunsi veren purppuraisena hehkuna nousevan kasvoihinsa.
"No", tiukkasi Madame, "mitä nuo paimentytöt siis haastelivatkaan?…"
Mutta loukatussa itserakkaudessaan de Saint-Aignan ei kyennyt kestämään vereksien ja levänneiden joukkojen hyökkäystä.
"Madame", ilmoitti hän lyhyeen, "nuo paimentytöt tunnustivat toisilleen sydäntensä pikku taipumukset."
"Kas, kas, herra de Saint-Aignan, olettepa te paimenrunouden ehtymätön puro", sanoi Madame herttaisesti hymyillen, mikä hiukan reipastutti kertojaa.
"He sanoivat, että rakkaus on vaarallista, mutta että rakkauden puute tietää sydämen kuolemaa."
"Joten he päättivät…?" kysyi Madame.
"Heidän vakaumuksekseen jäi, että on rakastettava."
"Hyvä! Asettivatko he mitään ehtoja?"
"Valitsemisen ehdon", selitti de Saint-Aignan. "Minun on vielä lisättävä — toistan sinipiian sanoja —, että yksi paimentytöistä, luullakseni Amaryllis, kokonaan vastusti rakastamista, ja kuitenkaan hän ei liioin kieltänyt sallineensa erään paimenen kuvan tunkeutua sydämeensä saakka."