"Metsä", selitti Planchet; "siinä kyllä on viihdyttävä näköpiiri ainiaan sankkana viiruna, joka keväisin hohtelee kellertävänä, tummenee kesällä vihannaksi, syksyllä saa punaisia laikkuja, ja talvella peittyy valkoiseksi."
"Se kyllä kelpaa, mutta samallahan se on esirippuna, joka estää näkemästä loitommalle."
"Niin", myönsi Planchet, "mutta tuolta näkee…"
"Ahaa! Siinäpä on juhlallinen tanner!…" äännähti Portos. "Mutta… mitä hittoa… ristejä, kivipatsaita —"
"Pahus, sehän on hautuumaa!" huudahti d'Artagnan.
"Aivan oikein", sanoi Planchet, "ja minä vakuutan, että se on hyvin mielenkiintoinen paikka. Ei mene päivääkään jonkun joutumatta sinne saatetuksi. Fontainebleau ei ole niinkään pieni pesä. Milloin sinne ilmestyy nuoria, valkopukuisia neitosia lippuineen, milloin kaupungin valtuusmiehiä tai varakkaita porvareita veisaajien ja kirkonpalvelijain kera, ja toisinaan näkee töyhtöhattuisen upseerinkin."
"Minä en osaa viehättyä sellaiseen", tuumasi Portos.
"Ei se minustakaan ole erittäin hauskaa", yhtyi d'Artagnan.
"Mutta siitä saa hartaita ajatuksia", vastasi Planchet.
"No, sitä en kiellä."