"Voitko haastella kanssani kymmenen minuuttia?"
"Kaksikymmentä. Kestää varmaan sen aikaa, ennen kuin hänen majesteettinsa istuutuu pöytään."
"Missä meidän sopisi keskustella?"
"Vaikka tuolla penkillä; kuninkaan mentyä täällä saa istuakin, ja sali on tyhjä."
"No, istahtakaamme siis."
He istuutuivat. Aramis tarttui d'Artagnanin käteen.
"Tunnusta pois, hyvä ystävä", aloitti hän, "että sinä olet istuttanut
Portokseen hiukan epäluuloisuutta minua kohtaan."
"Sen myönnän, mutta en sillä tavoin kuin sinä tarkoitat. Minä huomasin Portoksen ikävystyneen ihan kuollakseen, ja esitelläkseni hänet kuninkaalle tahdoin hänelle ja sinulle tehdä sen, mihin te itse ette olisi koskaan ryhtyneet."
"Mitä niin?"
"Tahdoin pitää teistä ylistyspuheen."