J.K. — Jos jotakin vakavaa tapahtuisi, — sillä kaikkeahan on ajateltava, rakas ystävä, — niin lähetä minulle pikaviestinä vain sana 'Tule', ollakseni Pariisissa kolmenkymmenenkuuden tunnin kuluttua sanomasi saapumisesta.'

De Guiche huokasi, taittoi kirjeen jälleen kokoon ja pisti sen taskuunsa eikä tuleen, kuten Raoul oli kehoittanut: hän tahtoi lukea sitä yhä uudestaan.

— Millaista levottomuutta ja luottavaisuutta yhtaikaa! — ajatteli hän. — Raoulin koko sielu ilmenee tässä kirjeessä; hän unohtaa siinä kreivi de la Féren ja puhuu kunnioituksestaan Louisea kohtaan! Hän varoittaa minua ja rukoilee minua auttajakseen. "Haa!" jupisi de Guiche tehden uhkaavan liikkeen; "sinä sekaannut minun asioihini, de Wardes? No, teenpä saman sinulle. Mitä Raoul-parkaan tulee, niin olkoon hän huoletta: kyllä kaitsen aarretta, jonka hän uskoo varjeltavakseni."

Sen lupauksen tehtyään kreivi lähetti Malicornelle pyynnön pistäytyä hetimiten hänen luokseen, jos mahdollista. Malicorne noudatti kutsua erityisen toimekkaasti sen haastelun johdosta, joka hänellä oli äsken ollut Montalaisin kanssa.

Mitä enemmän nyt de Guiche mielestään varovasti kyseli Malicornelta, sitä selkeämmin tämä oivalsi, mitä kreivin mielessä liikkui, samalla kun hän itse ei antanut kuulustelijalle mitään ilmi omasta välittäjäosastaan. Niinpä olikin tuloksena neljännestunnin keskustelusta, jolla kreivi luuli saavansa selville la Vallièren ja kuninkaan todelliset välit, että hän ei saanut tietää sen enempää kuin oli omin silmin nähnyt, kun sitävastoin Malicornelle selvisi, että Raoul oli matkallaan käynyt epäluuloiseksi ja jättänyt Hesperidein kalleuden ystävänsä vartioitavaksi.

De Guiche luuli tehneensä kaikkensa Raoulin puolesta ja alkoi pohtia nyt vain omaa puoltansa. Seuraavan päivän iltana tuli tiedoksi, että de Wardes oli palannut ja käynyt ensimmäisellä tervehdyksellä kuninkaan luona. Toipilas aikoi toisekseen lähteä Monsieurin puheille. De Guiche kiirehti Filip-herttuan luo ennen tähän sovittua hetkeä.

151.

De Wardesin vastaanotto hovissa.

Monsieur oli kohdellut de Wardesia sillä erinomaisella suosiollisuudella, jota mielen virkistyminen aiheuttaa kaikissa keveissä luonteissa, kun jotakin uutta tapahtuu.

De Wardesia ei tosiaankaan ollut nähty kuukauden aikaan, joten hänessä oli uutuuden viehätystä. Mielistellä häntä oli ensiksikin uskottomuutta entisiä seuralaisia kohtaan, ja uskottomuudella on aina tenhonsa. Sitäpaitsi oli hänelle annettava korvausta. Monsieur esiintyi siis mitä armollisimpana hänelle. Lotringin junkkari pelkäsi pahoin tätä kilpailijaansa, mutta samalla piti arvossa hänen luonnettaan, joka oli muuten täydellinen toisinto hänen omastaan, mutta vain rohkeampi. Senvuoksi hän liehakoitsi de Wardesia vielä maireammin kuin Monsieur.