De Wardes ja de Guiche valitsivat kumpainenkin ratsunsa ja satuloitsivat ne itse. De Wardesilla ei ollut pistooleja, mutta hänen vastustajallaan oli kotona kaksi paria, jotka hän käväisi noutamassa ja panosti, antaen de Wardesin sitten valita. Tämä otti sen parin, jota hän oli entisen ystävänsä seurassa jo parikymmentä kertaa käyttänyt, — saman, jolla de Guiche oli nähnyt hänen pudottelevan varpusia lennosta.
"Te ette ihmettele", virkkoi hän, "että noudatan kaikkia varokeinoja.
Aseenne ovat teille tuttuja, joten minä vain tasoitan mahdollisuuksia."
"Se oli turha huomautus", vastasi de Guiche; "teillä on siinä oikeus puolellanne."
"Nyt pyydän teitä hyväntahtoisesti auttamaan minua satulaan", sanoi de
Wardes, "sillä minun on vielä vaikeanlainen nousta."
"Mieluummin sitten taistelkaammekin jalkaisin."
"Ei, kyllä minussa on miehen vastus, kunhan vain saan asettuneeksi ratsun selkään."
"Hyvä, hyvä, ei siitä sen enempää."
Ja de Guichen tukemana pääsi de Wardes satulaan.
"Mutta toisemme hengen tavoittamiseen innostuessamme olemmekin unohtaneet erään seikan", pitkitti nuori mies.
"Minkä niin?"