"Tekö minulle puhutte, madame", kysyi hän heikolla äänellä, "vai onko kanssanne joku toinen henkilö tässä huoneessa?"
"On", vastasi haamu melkein kuulumattomasti ja laskien päänsä alemmaksi.
"Hyvä", ponnistausi potilas lausumaan, "kiitos. Sanokaa Madamelle, että kuolema ei minua enää sureta, koska hän on muistanut minua."
Kuoleman kuuluessa kuolevan huulilta ei tuskainen nainen voinut pidättää kyyneliään, vaan ne valuivat naamion alta ilmestyen poskille siihen kohtaan, missä se lakkasi niitä peittämästä. Jos de Guiche olisi paremmin hallinnut aistejaan, olisi hän nähnyt niiden vierivän kirkkaina helminä ja putoavan vuoteelle. Unohtaen naamioituksensa nainen nosti kätensä silmilleen kuivatakseen niitä, ja koskettaessaan ärsyttävää ja kylmää samettia hän tempasi suuttuneena naamion kasvoiltaan, viskaten sen lattialle.
Tämän odottamattoman, ikäänkuin pilvistä laskeutuneen ilmestyksen nähdessään de Guiche huudahti ja ojensi käsivartensa. Mutta sanat kuolivat hänen huulilleen, ja kaikki voima herpautui hänen suonissaan. Hänen oikea kätensä, joka arvostelematta voimaansa oli seurannut tahdon yllykettä, putosi takaisin vuoteelle, ja heti punertui hohtavan valkoinen palttina suuremmasta veritahrasta.
Samalla nuoren miehen silmät vuoroin sulkeutuivat ja avautuivat ikäänkuin hän olisi aloittanut kamppailun kuoleman talttumattoman enkelin kanssa. Muutamien vaistomaisten liikkeiden jälkeen pää jäi taas liikkumattomaksi pielukselle, mutta hänen kalpeutensa oli saanut lyijynharmaan vivahduksen.
Naista peloitti, mutta tällä kertaa pelko vastoin tavallisuutta oli puoleensavetävää. Hän kumartui nuoren miehen puoleen, ja hänen henkäyksensä hiveli tämän kylmiä ja värittömiä kasvoja, joita hänen omansa miltei koskettivat. Sitten hän painoi nopean suudelman de Guichen vasemmalle kädelle. Se näkyi vaikuttavan kuin sähkövirran puistatus, sillä potilas havahtui toistamiseen, avaten suuret, ilmeettömät silmänsä, mutta vaipui sitten takaisin syvään horrostilaan.
"Lähtekäämme", virkkoi prinsessa kumppanilleen, "lähtekäämme. Emme voi pitempään viipyä täällä. Tekisin vielä jonkun mielettömyyden."
"Madame, Madame! Teidän korkeutenne unohtaa naamionne", huomautti valpas seuralainen.
"Ottakaa se ylös", vastasi hänen emäntänsä, hiipien huumaantuneena alas portaita.