La Vallière otti rakastajansa polttavan käden omiinsa, jotka olivat kylmät, puristaen sitä hellästi, kunnes läheisen pyörän liikunnasta säikkyvä hevonen riuhtaisi kuninkaan tästä onnestaan.
Louise oli vannonut.
"Palatkaa, sire", kehoitti hän, "palatkaa kuningattarien luo. Minä tunnen siellä myrskyn nousevan, ja se uhkaa minun sydäntäni."
Ludvig totteli, kumarsi jäähyväisiksi neiti de Montalaisille ja pani hevosensa laukkaamaan kuningatarten vaunujen luo.
Ohi ajaessaan hän näki nukkuvan Monsieurin.
Mutta Madame ei nukkunut. Hän virkkoi ohikiitävälle kuninkaalle:
"Mikä oivallinen ratsu, sire!… Eikö se ole Monsieurin raudikko?"
Mutta nuori kuningatar ei sanonut muuta kuin:
"Voitteko nyt paremmin, rakas herrani?"
162.