Ja hän ryhtyi syyttämään de Wardesia kaikella mahdollisella kiivaudella, maksaen täten velan haavoitetun ja omasta puolestaan, varmana siitä, että hän siten tärvelisi vihollisensa tulevaisuuden. Hän puhui niin paljon, että jos Manicamp olisi ollut siellä, olisi hän pahoitellut niin hyvin palvelleensa ystäväänsä, koska siitä seurasi tämän onnettoman vihollisen perikato.
"Kaikessa tässä", virkkoi Itävallan Anna, "minä en näe muuta kuin yhden syyllisen — sen la Vallièren."
Nuori kuningatar ryhtyi jälleen työhönsä, osoittaen jäätävää kylmyyttä.
Madame kuunteli.
"Eikö se ole sinunkin mielipiteesi?" sanoi hänelle Itävallan Anna.
"Etkö pane hänen syykseen tätä riitaa ja kaksintaistelua?"
Madame vastasi eleellä, joka ei ollut myöntävä enempää kuin kieltäväkään.
"Sitten minä en ymmärrä, mitä oikeastaan tarkoitit puhuessasi keimailun vaaroista", jatkoi Itävallan Anna.
"On totta", kiirehti Madame lausumaan, "että jos tuo nuori henkilö ei olisi keimaillut, ei Mars olisi hänestä välittänyt."
Sana "Mars" toi jälleen ohimenevän punan nuoren kuningattaren poskille, mutta siitä huolimatta hän jatkoi aloittamaansa työtä.
"Minä en tahdo, että hovissani täten ärsytetään miehet toisiaan vastaan", virkkoi Itävallan Anna hitaasti. "Ne tavat olivat ehkä hyödyllisiä aikana, jolloin jakaantuneella, kiistelevällä aatelilla ei ollut muuta yhtymäkohtaa kuin ritarillisuus. Silloin naisilla, jotka yksinään vallitsivat, oli etuoikeutena ylläpitää herrasmiesten kuntoa lukuisilla kokeilla. Mutta nykyään on Ranskassa, Jumalan kiitos, yksi ainoa valtias. Ja tämän isännän hyväksi on keskitettävä kaikki voima ja kaikki ajatukset. Minä en siedä, että pojaltani riistetään joku palvelijoistaan."