"Oi, madame, tahdotteko surmata minut?"
"Ei mitään ilvenäytelmää, pyydän, tai muutoin minä otan huolehtiakseni loppuratkaisusta. Lähtekää, menkää kotiinne, ja olkoon läksytykseni teille opiksi."
"Madame", virkkoi la Vallière Orléansin herttuattarelle, tarttuen hänen käsiinsä, "rukoilkaa puolestani, te kun olette niin hyvä!"
"Minäkö!" vastasi tämä riemuitsevan pilkallisesti; "minäkö hyvä?… Ah, mademoiselle, te ette sitä laisinkaan ajatelleet!"
Ja hän työnsi nuoren tytön käden tylysti takaisin.
Sen sijaan että olisi murtunut, kuten molemmat prinsessat hänen kalpeudestaan ja kyynelistään päättäen saattoivat odottaa, sai neito äkkiä takaisin kaiken tyyneytensä ja arvokkuutensa. Hän kumarsi syvään ja lähti.
"No", sanoi Itävallan Anna Madamelle, "luuletko, että hän aloittaa uudestaan?"
"Minua epäilyttävät lempeät ja kärsivälliset luonteet", vastasi Madame. "Mikään ei ole rohkeampi kuin kärsivällinen sydän, mikään ei ole varmempi itsestään kuin lempeä luonne."
"Minä vakuutan, että hän ajattelee useammin kuin kerrat ennen kuin jälleen katsahtaa Mars-jumalaan."
"Ellei hän vain käytä hänen kilpeään", varoitti Madame.