Uusi jesuiittikenraali.
Sillaikaa kun la Vallière ja kuningas ensimmäiseen tunnustukseensa sulattivat kaikki menneisyyden murheet, nykyhetken onnentunteet ja tulevaisuuden sykähdyttelevät toiveet, oli Fouquet vetäytynyt linnassa varattuun huoneeseensa ja keskusteli siellä Aramiksen kanssa juuri siitä kaikesta, minkä Ludvig oli nyt heittänyt mielestään.
"Sanokaahan minulle", aloitti Fouquet saatuaan vieraansa asettumaan nojatuoliin ja itse istuuduttuaan hänen viereensä, "sanokaahan minulle, herra d'Herblay, millä kannalla asiat ovat nykyään Belle-Islellä. Oletteko kuullut mitään uutta?"
"Herra yli-intendentti", vastasi Aramis, "sillä taholla kehittyy kaikki toivomustemme mukaisesti; kulungit on lopullisesti suoritettu, ja suunnitelmistamme ei ole mitään tullut tietoon."
"Mutta varusväki, jonka kuningas tahtoi vaihtaa sinne?"
"Sain tänä aamuna tiedon, että se on saapunut kaksi viikkoa takaperin."
"Ja sitä on erityisesti kohditeltu?"
"Mitä parhaalla tavalla."
"Entä vanha varusväki, — mihin se on joutunut?"
"Se on noussut maihin Sarzeaussa ja heti siirretty Quimperiin."