"Käsitätte hyvin, sire, että näille kohtauksillemme herra de
Saint-Aignaninkin luona täytyy olla joku järjellinen syy."
"Järjellinen syy!" toisti kuningas lempeästi moittien.
"Epäilemättä; miettikää, sire."
"Oi, sinä olet perin hienotunteinen, ja saat uskoa, että ainoa haluni on tässä suhteessa vetää sinulle vertoja. Hyvä on, Louise, tapahtuu niinkuin tahdot. Meidän kohtauksillemme tulee järkisyy, ja olen jo keksinyt aiheen."
"Siis, sire…?" virkahti la Vallière hymyillen.
"Huomisesta alkaen, jos suvaitset…"
"Huomisesta?"
"Onko se sinusta liian myöhään?" huudahti kuningas, puristaen molemmilla käsillään la Vallièren polttavaa kättä. Samassa kuului käytävästä askelia.
"Sire, sire", hätääntyi la Vallière, "joku lähestyy, joku tulee, kuuletteko? Sire, sire, paetkaa, minä rukoilen."
Yhdellä ainoalla harppauksella kuningas ponnahti tuoliltaan irtoseinän taakse.