"Enkö sitä olisi huomannut? Epäilemättä."
"No niin, Madamella näkyy nykyään olevan riittävästi tietoja, sillä hän on suoraan käynyt päämääräänsä, kun hänellä Ranskassa ei enää ole mitään asetettavana kaikkimurskaavaa tulvaa vastaan. Tiedätkö, mitä tulvalla tarkoitan?"
La Vallière kätki kasvot käsiinsä.
"Minä tarkoitan", jatkoi Montalais hellittämättä, "sitä herraa, joka mursi auki Chaillotin karmeliittiluostarin portin ja kumosi kaikki hovin ennakkoluulot niin Fontainebleaussa kuin Pariisissakin."
"Voi, voi!" valitteli la Vallière, yhä verhoten kasvojansa sormillaan, joiden välitse hänen kyyneleensä vierivät.
"Noh, älä noin antaudu surun valtaan, kun vasta olet tuskasi puolitiessä."
"Hyvä Jumalat" oihkaisi nuori tyttö levottomana. "Mitä sitten vielä on?"
"No, asia on näin. Ollen uusien apujoukkojen puutteessa täällä, kun hän on järjestään käyttänyt molempia kuningattaria, Monsieuria ja koko hovia, Madame on äkkiä muistanut erään henkilön, jolla muka on oikeuksia sinuun."
La Vallière kävi valkoiseksi kuin vahakuva.
"Se henkilö", jatkoi Montalais, "ei ole tällähaavaa Pariisissa."