Fouquet otti paperipinkan, tarkastaen sen vielä uudelleen. Sitten hän kalpeni.
"Älkää niin itsepintaisesti siitä hakeko", sanoi Aramis; "tutkikaa muualta."
"Hyödytöntä, hyödytöntä; minä en koskaan erehdy. Ainoastaan minä järjestelen tällaisia papereita. Kukaan muu ei avaa tätä laatikkoa; olen laitattanut siihen salalukon, jonka koneistoa yksikään muu ei tunne."
"Mitä siitä sitten päätätte?" kysyi Aramis huolestuneena.
"Että Mazarinin kuitti on minulta varastettu. Rouva de Chevreuse oli oikeassa, herra chevalier; minä olen kavaltanut yleisiä varoja, olen vienyt kolmetoista miljoonaa valtion rahastosta, olen varas, herra d'Herblay."
"Monsieur, monsieur, älkää hermostuko, älkää kiihtykö."
"Miksen kiihtyisi, chevalier? Syytä on kylliksi. Suunnaton oikeusjuttu, selvä tuomio, ja ystävänne yli-intendentti voi seurata virkaveljeään Enguerrande de Marignya ja edeltäjäänsä Samblançayta Montfauconin mestausmäelle."
"Oh", virkahti Aramis hymyillen, "ei se niin vain luista."
"Eikö? Mitä siis luulette rouva de Chevreusen noilla kirjeillä tällävälin tehneen? Sillä te kai hylkäsitte ne?"
"Niin, suoraa päätä. Arvelen hänen menneen myymään niitä herra
Colbertille."